Oppitunnilla tuli heti oikea shokkialku kun meidät laitettiin kirjoittamaan runo otsikolla “Valon viivat harmaassa”. En tiennyt ensin mitä kirjoittaa, mutta sain sentään jotain aikaan, ainakin tuotos on hyvin moderni. Se pohjautuu vanhaan piirtoharrastukseeni.
valon viivat harmaassa
viiva piirtyy
harmaalla harmaaseen
mustaa mustaan
valoa paperiin
oma ääni muodostuu
kuuluu muille
paperilla näkyy
valoa
Runoilun jälkeen mietimme rytmiä ja mittaa hetken, eli miten runo on aseteltu paperille, sen typografia ja miten hengitetään lukiessa. Onko ääneen lukemisessa eroa runon kirjoittamiseen? Rytmiä on kaikkialla ja se saa tukea musiikista, tekstissä fonetiikan kautta. Rytmi voi olla ajallinen ja tilallinen. Runossa voi olla mitta, vapaa mitta tai ei mittaa ollenkaan. Alkusoinnut ovat vanhinta runon muotoa.
Meillä oli myös kolme lyhyttä esitelmää. Ensimmäinen kävi läpi modernismia, eli runouden muotoa 1800-luvun lopusta eteenpäin. Sen sanasto on arkista ja se pyrkii yksinkertaistamaan. Se toi säkeenylityksen runouteen ja pyrki muutenkin uudistamaan vanhaa kaavaa. Toinen esitelmä oli roolirunoudesta, eli joka on tavallaan draamallinen monologi. Siinä on tärkeää puhehetki ja konteksti. Viimeinen esitelmä oli flarfista. Se on eräänlaista hakukonerunoutta, josta on tehty tarkoituksella huonoa ja kömpelöä. Päädyimme tekemään siitäkin harjoituksen. Googlasin sanan yksisarvinen. Tässä on tulos:
Olenko olemassa?
Olenko vuohi vai hevonen? Valkoinen vai vaaleanpunainen?
Kehitys jatkuu, 7. ulottuvuudesta eteenpäin
Liihottelen kuitenkin Brasiliassa,
hillittömän rakkauden ja intohimon vertauskuvana
elasmotherium sibiricum - sarvikuonon sukulainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti